Inkoossa tehdään merkittäviä kaavoituspäätöksiä tulevien vuosien aikana. Kaavoituksella voidaan vaikuttaa paitsi kunnan houkuttelevuuteen, myös esimerkiksi asukkaiden ikähaarukkaan. Inkoon ikäjakauma noudattaa keskimääräistä jakaumaa ja huoltosuhde heikentyy tulevaisuudessa. Muuttoliike Helsingistä ympäristökuntiin on korona-aikana voimistunut ja kyselyjen mukaan etätyöskentely on tullut jäädäkseen myös epidemian jälkeen. Tämä tarkoittaa muuttoliikenteen jatkuvan myös jatkossa. Kaavoituksen tavoitteena voisi myös olla mahdollistaa hyvää vuokra-asumista joka sopii kaikkiin elämäntilanteisiin.

Moni maallemuuttaja ei ole heti valmis ryhtymään talonrakennukseen taikka ostamaan vanhaa kunnostettavaa taloa projektikseen, semminkin jos on pieniä lapsia hoidettavana. Kunnassa pitää olla tarjolla myös hyvätasoista vuokra-asumista, jolla voidaan houkutella kehäkolmosen sisäpuolella vuokralla asuvia muuttamaan Inkooseen. Vuokra-asuminen yleistyy ja asenteet sitä kohtaa ovat muuttuneet huomattavasti myönteisemmiksi viime vuosien aikana. Lisäksi asumisen tulee palvella kuntalaisten muuttuvia elämäntilanteita. Hyvätasoinen vuokra-asunto voi olla esimerkiksi inkoolaisen omakotitalosta muuttavan seniorin mielestä hyvä vaihtoehto, ja oman talon myynnistä tulleita tuloja voi käyttää vaikkapa vanhuspalveluiden hankkimiseen.

Pienen kunnan ei tarvitse ottaa vuokrausriskiä, mutta kunnan pitää tehdä kaikkensa, jotta sekä talonrakentajat, että kiinteistösijoittajat kiinnostuvat Inkoosta rakentamiskohteena. Palveluihin ja infraan tulee panostaa se mielessä, että kunta voisi houkutella myös uudentyyppistä asukasta. Näin voidaan vaikuttaa kunnan elinvoimaisuuteen pitkälle tulevaisuuteen. Ja Inkoolla on jo yksi ylivoimatekijä jota muun muassa Kirkkonummella, Lohjalla ja Siuntiolla ei ole – keskusta aivan meren tuntumassa.

 

Mikko Järvi

Mikko Järvi

Kunnallisvaaliehdokas Vihreät Inkoo